July, 2012
Hope is the thing with feathers
POSTED IN classic poetry July 30, 2012
Hope is the thing with feathers
“Hope” is the thing with feathers –
That perches in the soul –
And sings the tune without the words –
And never stops – at all –And sweetest – in the Gale – is heard –
And sore must be the storm –
That could abash the little Bird
That kept so many warm –I’ve heard it in the chillest land –
And on the strangest Sea –
Yet – never – in Extremity,
It asked a crumb – of me.
Emily Dickinson
( Καλησπέρα ! This bird is from Creta and she speaks Greek…she came to my balcony every day while I was in Chania, Platanias and we became best friends..)
The sound of the sea
POSTED IN classic poetry July 30, 2012
The sound of the sea
The sea awoke at midnight from its sleep,
And round the pebbly beaches far and wide
I heard the first wave of the rising tide
Rush onward with uninterrupted sweep;
A voice out of the silence of the deep,
A sound mysteriously multiplied
As of a cataract from the mountain’s side,
Or roar of winds upon a wooded steep.
So comes to us at times, from the unknown
And inaccessible solitudes of being,
The rushing of the sea-tides of the soul;
And inspirations, that we deem our own,
Are some divine foreshadowing and foreseeing
Of things beyond our reason or control.
Henry Wadsworth Longfellow
Hiljaisuuden runous / The poetry of silence
POSTED IN Stories July 7, 2012
|
Puhua Eino Leinosta on kuin huutaisi valtavaan luolaan: monien sukupolvien kaiku vastaa. Jotkut tunsivat hänet, toiset ovat rakastaneet häntä tuntematta häntä. Moniin sydämiin on jäänyt hänen runoutensa, tunteensa, hänen intohimoisen elämänsä liekki.
Minulle, eteläiselle kasville, joka yritän juurtua Pohjolan eksoottiseen kulttuuriin, Eino Leino on Suomen Mihai Eminescu.
Tutustuin häneen eräänä toukokuun iltana, kun yksinäisyys ja ikävä kotiin kummittelivat sielussani.
“Silloin syreeni kukki
ja illalla putosi tuoksuen
tuoksullaan verannan täytti”
Kun olin katsonut syvälle hänen sieluunsa, yhden kerran, tunsin, että siitä tulisi rakautta ensi silmäyksellä.
Siitä alkaen, Eino Leinosta tuli ystäväni, veljeni tuskassa, tuskassa, jossa katkera elämä muuttuu musikaaliseksi runoudeksi, niin kuin Midas oli kirottu muuttamaan kullaksi kaiken, mihin koskee.
Sinuhe Egyptiläinen sanoo: “Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi…”.
Minun Niilini on kirjallisuus. Olen maistanut Eino Leinon runouden lumottua nektaria ja nyt kannan kohtaloani, joskus niin kuin ristiä, joskus niin kuin kukkaa rinnassa.
Minun kielessäni Eino Leino soi niin kuin vetten musiikki, jotka laskevat vuorilta ja lipuvat tyynesti metsien läpi ilahduttaen janoisia huulia.
Olen yrittänyt muuntaa hänen sielunsa romanian kielelle, niin että myös ihmiset minun maassani voisivat iloita hänen säkeittensä kauneudesta, hänen kuohuttavista ajatuksistaan. Minun maassani hän on vähän tunnettu. Kalevala on kertonut kaiken suomalaisista romanialaisille. Kuitenkin Eino Leino merkitsee tunnerikkaan, mutta etelä-Europassa vähän tunnetun kansan romantiikkaa. Suomalainen romantiikka on kuin jäävuoren vedenalainen osa: sitä ei näe, mutta se on voimakas ja ikuinen.
Kuudentena heinäkuuta Suomi juhlii Runoilijan syntymää. Minä, ulkomaalainen, joka nuoruuden uhmalla, puhtaan neitsyen rakkaudella, kielitieteilijään uteliaisuudella yritän oppia tuntemaan hänet, toivon hänelle koko romanialaisesta sydämestäni: ” Olkoon Sinun ikuisuutesi onnellinen, Sinä, yksinäinen ja onneton Runoilija”.
|
||||
