Ohjaukäsite

Ohjaukäsite

 

Ohjaus on luonteeltaan kahden tasavertaisen ihmisen välistä keskustelua ja vuorovaikutusta. Tasavertaisuuden takana kuitenkin piilee ohjaajan kypsyys ja elämänkokemus sekä toisaalta ohjattavan kokemattomuus ja usein myös epävarmuus. Ohjaus voi koskea mitä tahansa elämänaluetta, ei ainoastaan ammattia tai opintoja. Iästä riippumatta kuka tahansa voi jonain hetkenä huomata saapuneensa elämässään tienristeykseen, jossa tarvitsisi neuvoa, ajatustenvaihtoa, keskustelukumppania, jonka kanssa voisi keskustella elämäntilanteestaan.
Ohjaus ei rajoitu pelkästään toimistoon. Se voi tapahtua myös vaikka kahvikupin ääressä, puiston penkillä, kirjastossa tai missä tahansa ympäristössä, jossa ohjattava tuntee olevansa kotonaan. Ohjaaminen ei saa tuntua ohjaamiselta. Ohjaajan pitää osata kuunnella, tulkita ohjattavan ilmeitä ja eleitä, ymmärtää sanojen kätkettyjä merkityksiä. Ohjaus on herkkä ja hienovarainen sekoitus psykologiaa, pedagogiaa, elämänfilosofiaa ja oppikirjoja. Ohjaajan pitäisi olla onnistunut yhdistelmä kärsivällisyyttä, kykyä kuunnella tarkkaavaisesti ja havaita yksityiskohtia sekä kykyä oppia tuntemaan ohjattavaa henkilöä. On ehdottomasti vältettävä asetelmaa, jossa ohjaaja esiintyy kaikkitietävänä ja jossa ohjattavan näkemykset sivuutetaan. Ohjattavalle tulee suoda täysi vapaus ajatella ja kuvitella. Hänen pitäisi tuntea olevansa tilanteen herra ilman minkäänlaista pakkoa ohjaajan taholta. Ohjauksen tulisi olla prosessi, jossa yhdistyvät harmonisesti menneet kokemukset ja nykyhetki, tavoitteena rakentaa ohjattavan tulevaisuutta.
Ohjaaminen on toimintana yhtä vanhaa kuin ihmiskunta itse. Alkukantaisissa yhteisöissä ohjaajana toimi esimerkiksi kylän samaani. Ohjausprosessin luonne ei ole vuosisatojen kuluessa muuttunut. Se on vain kehittynyt, selkiytynyt, systematisoitunut ja siitä on tullut akateeminen oppiaine. Nykyään ohjausprosessi toteutuu alkaen pienimmästä mittakaavasta (perheestä, joka on yhteiskunnan perusyksikkö) suurimpaan – koko yhteiskunnan tasolle.  Perhe näyttelee omaa, enemmän tai vähemmän jäsentynyttä osaansa ohjattavan kehityksessä (perheessä ohjaus on usein tiedostamatonta, vaistonvaraista).
Koulussa tapahtuvalla kasvatuksella on hyvin tärkeä osa ohjattavan ohjauksessa, ei ainoastaan erityisissä ohjaustilanteissa, vaan kaikessa kouluvuosien aikana tapahtuvassa toiminnassa. Kodin ja koulun välillä pitää olla kiinteä yhteys, jotta ohjauksen tavoitteiden suhteen vallitsisi keskinäinen yksimielisyys. Yhteiskunta itsessään tarjoaa ja saa ohjausta keskinäisessä vuorovaikutusprosessissa. Ammattimainen ohjaaja voi toimia millä tahansa tasolla: kodin ja perheen, koulun ja yhteiskunnan. Perheessä joku sen jäsenistä voi olla myös ohjauksen ammattilainen. Kouluvuosien aikana jokainen opettaja toimii myös ohjaajana. Yhteiskunnan tasolla ohjaajan roolissa voivat toimia kaveripiirit, tiedotusvälineet, artistit, poliitikot ja joillekin ohjattaville myös uskonnollinen yhteisö.
Erittäin tärkeä osuus on tietenkin ammattimaisella ohjaajalla, joka on koulutettu siihen tehtävään. Kaikki nämä tekijät (koti, koulu, yhteiskunta, ammattimainen ohjaaja) edistävät yksilön myönteistä kehitystä vain siinä tapauksessa, että ne toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja pitävät huolta siitä, että sekä ohjauksen keinot että tavoitteet ovat sopivia. Tällaisessa kontekstissa ohjattava saa persoonallisuudelleen sopivaa, hedelmällistä ohjausta.
Esimerkki: toisen asteen opiskelijoiden ohjaaja. Ohjaajan pitää olla jatkuvassa yhteydessä opiskelijan perheeseen, koska perheeltä opiskelija saa sekä geneettisen perimänsä että tärkeimmän kulttuuriperimänsä. Perheensä parissa hän viettää suurimman osan ajastaan. Ohjaajan ja oppilaan välisen suhteen pitää olla turvallinen, vakaa ja luottamuksellinen. Ohjaajan on osoitettava olevansa oikea ammattilainen. Oppilas menettää hyvin helposti luottamuksensa henkilöihin, jotka eivät herätä hänessä kunnioitusta. Ohjaajan on osoitettava tietävänsä, mistä hän puhuu. Hänen täytyy pitää ohjattavan kiinnostusta yllä, osoitettava ääretöntä hienotunteisuutta ja kiinnostusta siihen, mitä oppilas sanoo.
Oppilas voi usein olla luonteeltaan introvertti. Voi olla, että oppilas vain myöntyy siihen, mitä ohjaaja sanoo, koska ei uskalla paljastaa todellisia ajatuksiaan, ettei häiritsisi ketään. On tapauksia, joissa oppilas piiloutuu naamion taakse ja kätkee todellisen identiteettinsä. Tällaisissa tapauksissa ohjaajan on osoitettava olevansa tehtävänsä arvoinen. Auttaa ihmistä avaamaan sielunsa ja mielensä toiselle on työtä, joka vaatii suurta älyllistä ja tunnetason hienovaraisuutta ja hienotunteisuutta. Ohjaustyössä olennaisinta ei ole pelkästään ohjaajan akateeminen oppineisuus, vaan ennen kaikkea hänen kykynsä soveltaa kirjoista oppimaansa käytännössä.

 

 

Biela