Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvonta: kuka, mitä, miten?

Tiivistelmä

1. Kuka on maahanmuuttaja?
2. Kuka on sopiva ohjaaja maahanmuuttajan eri elämänvaiheissa?
3. Omien rajoitusten tunnistaminen maahanmuuttajien ohjauksessa ja neuvonnassa.
4. Miksi asiakas vaikenee? Vaikenemisen oikea ymmärtäminen.
5. Miten suhtautua asiakkaaseen, joka ei halua osallistua?
6. Realististen tavoitteiden asettaminen.
7. Kieltäytyminen antamasta neuvoja.
8. Aito kuunteleminen vs. näennäinen kuunteleminen.

 

4. Ääni, äänensävy – maahanmuuttajaohjauksen olennaiset rakennusosat.
5. Kuka on suomalainen?

 

Tiivistelmä

Maahanmuuttajien psykopedagogisen ohjauksen tavoitteena koulussa on johdonmukaisen tavoitejärjestelmän kehittäminen ja harkitun käyttäytymisen vahvistaminen. Tavoitteisiin pyrkivä henkilö kykenee ottamaan käyttöönsä vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja, lähestyä elämän ongelmia eri näkökulmista, kuitenkaan rajoittumatta jäykästi tiettyihin valmiisiin ratkaisumalleihin. Siksi ohjausprosessissa pyritään “haastamaan” asiakasta muuttamaan vapaaehtoisesti asenteitaan ja käytöstään niin, että henkilö tai ryhmä toimii psykososiaaliselta kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Maahanmuuttajien kouluohjauksen perustavoitteena on asiakkaan tukeminen niin, että tämä voi auttaa itseään, ymmärtää sekä itseään että ympäröivää todellisuutta. Siksi kouluohjaajan tehtävänä ei ole antaa neuvoja, vaan auttaa vaikeuksissa olevaa henkilöä ratkaisemaan itse kohtaamiaan ongelmia. Voin sanoa, että tästä seuraa se, että ohjaajalla ei ole koskaan valmiiksi määriteltyjä ratkaisuja tiettyyn tapaukseen. Hän voi vain auttaa maahanmuuttajaa löytämään ohjausprosessin aikana tehokkaimmat ratkaisut itse. Yhdessä maahanmuuttajien opiskeluryhmässä on vähintään 15 oppilasta, jotka edustavat eri kulttuureita, kieliä, kansallisuuksia, uskontoja ja erikoisia identiteettejä. Ryhmissä on henkilöitä, joita varjostavat hirvittävät menneisyyden traumat.  Siksi on selvää, että maahanmuuttajaohjaajalla on oltava vankkaan kokemukseen perustuvat ammatilliset valmiudet. Hänellä on oltava kärsivällisyyttä, ihmisrakkautta, ymmärrystä, intuitiota, rauhallisuutta, kykyä esittää useita rooleja samana päivänä sekä voimaa ja arvostelukykyä asettaa rajat eri roolien välille. Maahanmuuttajaohjaajan työstä tulee usein elämänfilosofia.

1. KUKA ON MAAHANMUUTTAJA?

Käsitteen ”maahanmuuttaja” määrittely ei ole yksiselitteistä. Maahanmuuttajien määrittelemiseen käytetään yleensä:

– kieltä,
– kansalaisuutta tai
– syntymävaltiota

Jokainen näistä määritelmistä antaa eri ihmisjoukon. Se, millaista maahanmuuttajuuden käsitettä milloinkin käytetään, riippuu asiayhteydestä, tavoitteista ja tarkoitusperistä. Maahanmuutolle on monia syitä kuten:

-työ
-opiskelu
-perhesuhteet
-pakolaisuus
-paluumuutto

Nämä ovat objektiivisia määritelmiä. Subjektiivisessa mielessä maahanmuuttajan käsitteellä voi olla useita määritelmiä. Usein koemme olevamme maahanmuuttajia omassa maassamme tai kotonamme maassa, johon olemme muuttaneet. Maahanmuuttaja on henkilö, joka on jättänyt kotimaansa eri syistä, enemmän tai vähemmän onnellisista tai onnettomista, irtautuu juurillaan, luopuu identiteetistään, perheestään, lapsuudenystävistään, tovereistaan, kokonaisesta menneisyydestä, joka on muovannut heitä ihmisinä, ja muuttaa uuteen maahan, enemmän tai vähemmän tuttuun, jonka kieltä hänen täytyy opetella, jonka kulttuuriin hänen täytyy kotoutua, juurtua, tahtoen tai tahtomattaan luoda uusi identiteetti, sopeutua. Maahanmuuttaja ei ole vähemmän ihminen, älyllisesti lahjattomampi, kykynemättömämpi syviin tunteisiin vain, koska hän on syntynyt toisessa maassa. Usein maahanmuuttaja päätyy rakastamaan uutta kotimaataan, pitämään sitä äitimaanaan.

2. Kuka on sopiva ohjaaja maahanmuuttajan eri elämänvaiheissa?

11 vuoden kokemus maahanmuuttajien opettajana ja koordinaattorina on osoittanut minulle, että juuri Suomeen tulleet maahanmuuttajat (riippumatta heidän statuksestaan,                          maahanmuuttaja, pakolainen, paluumuuttaja) tarvitsevat ainakin ensimmäisten kuuden kuukauden ajan, usein ensimmäisen vuoden, opettajaa ja ohjaajaa, joka on itse maahanmuuttajataustainen, jolla on tehtävään sopiva vankka koulutus (jotta hän herättäisi ohjattavassa luottamusta) ja joka on itse käynyt läpi samat vaiheet yhteiskuntaan kotoutumisessa.
Maahanmuuttaja, joka on juuri saapunut uuteen maahan, luottaa enemmän opettajaan, joka, kuten hän itse, on syntynyt muualla, on kulkenut samat ensimmäiset askeleet kohti uutta yhteiskuntaa, on onnistunut elämässä (tämä on erittäin tärkeää, koska se antaa asiakkaalle toivoa siitä, että hänkin voi onnistua ). Lisäksi kotoutuminen toteutuu syvemmin ja nopeammin, jos asiakas saa puhua omaa äidinkieltään. Ei voi opettaa suomea suomeksi henkilölle, joka ei ymmärrä sanaakaan. Hänelle ei voi myöskään antaa apua, neuvontaa tai ohjausta suomeksi, koska hän ei ymmärrä yhtään mitään.
Opetin maahanmuuttajaryhmille suomea 11 vuoden ajan muiden kielten kautta ja annoin heille ohjausta ja neuvontaa heidän äidinkielellään (jos mahdollista) tai muulla kielellä, jota he osasivat, tavallisesti englanniksi tai ranskaksi. Kolmen kuukauden kuluttua maahanmuuttajat, jotka olivat jo opiskelleet kotimaassaan, ymmärsivät suomen alkeita ja pystyivät keskustelemaan suomalaisen opettajan kanssa, hoitamaan yksinkertaisia asioita eri virastoissa ja terveyskeskuksessa.
Kotoutumisprosessi riippuu asiakkaan motivaatiosta, hänen persoonallisuudestaan, hänen koulutustaustastaan lähtömaassa. Prosessi voi kestää kolmesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Luottamussuhde maahanmuuttajan ja maahanmuuttajataustaisen ohjaajan/opettajan välillä tuottaa paljon parempia, nopeampia ja tehokkaampia tuloksia ja se rakentuu nopeammin kuin maahanmuuttajan ja suomalaisen ohjaajan/opettajan välinen suhde. Omat keskusteluni aloittelijoiden ryhmän opiskelijoiden kanssa keskittyivät väistämätta samoihin kysymyksiin: miten olen oppinut suomea, kuinka kauan se on kestänyt, mikä oli minulle nopein tapa kotoutua yhteiskuntaan, miten opintoni on rinnastettu, mitä pitää tehdä, kehen ottaa yhteyttä, miten olen löytänyt työtä.
Minulla oli tietenkin yhteistyökumppaneita auttamassa kaikkialla: Maahanmuuttovirastossa, Opetushallituksessa, maistraatissa, poliisilaitoksella, TE-toimistossa, Kelassa. Niissä oli ihmisiä, jotka olivat aikoinaan auttaneet minua itseäni. He tunsivat minut, tiesivät, missä työskentelin ja auttoivat aina mielellään opiskelijoitani.
Kaikki nämä “ainesosat” rakensivat minulle vankan maineen opiskelijoideni silmissä. Sain heiltä täyden luottamuksen, uskon siihen, että minä voin auttaa heitä kaikessa, kunnes he pystyivät itse lentämään kohti elämää.  Nyt muistelen ylpeänä noita vuosia ja tiedän, että suomalainen yhteiskunta on saanut lääkäreitä, farmaseutteja, opettajia, kasvattajia, lähihoitajia, työntekijöitä, myyjiä, jne, ihmisiä, jotka ovat rakentaneet oman elämänsä Suomessa, ihmisiä, jotka itkivät avuttomina sylissäni ensimmäisinä kolmena kuukautena.
Kirjoitan yksikön ensimmäisessä persoonassa, koska puhun eletystä kokemuksesta, en kirjoista luetusta teoriasta tai itse kehittelemistäni ihanteista käsin: olen kokenut tämän kaiken, opetin suomen kieltä ihmisille, joilla oli traumoja maista, joita sota vieläkin runtelee. Kuuntelin näiden henkisesti rampautuneiden elämäntarinoita, ihmisten, joilla on kyyneleitä sydämessään, jotka eivät osaa käyttää tietokonetta tai kännykkää, ihmisiä, jotka olivat menettäneet kätensä tai jalkansa tai joilla on painajaisia tai paniikkikohtauksia. Jouduin käyttämään kaikki inhimilliset kykyni voittaakseni heidän luottamuksensa, saadakseni heidät hymyilemään, vakuuttaakseni heidät siitä, ettei täällä Suomeksi kutsutulla alueella kukaan vahingoita heitä tahallaan, että täällä kukaan ei leikkaa heidän siipiään, katkaise heidän lentoaan. En ole opiskellut ohjaajaksi yliopistossa, mutta opin vanhemmiltani olemaan ihminen. Kärsimystä opin ymmärtämään eläessäni kommunismissa. Kirjoittaessani maisterintyötäni kynttilänvalossa (koska Ceausescu katkaisi meiltä sähköt) opin näkemään viisauden pimeydessä.

 

3. Omien rajoitusten tunnistaminen maahanmuuttajien ohjauksessa ja neuvonnassa.

 

1. Miksi asiakas vaikenee? Vaikenemisen oikea ymmärtäminen.

Hyvin usein, kun kieli tai sosiaaliset normit eivät salli enempää, ilmaisemme itseämme vaikenemisen avulla. Entisinä aikoina hiljaisuudella oli initiatorinen merkitys – vain viisaalla oli lupa puhua, kun taas muiden piti olla hiljaa ja kuunnella tarkasti. Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa tämä ilmaiseminen vaikenemalla? Miten sanat saavat painoarvoa juuri siksi, että niitä ympäröi muiden vaikeneminen? On aika vaikeaa puhua hiljaisuudesta aikana, jona enemmistö pitää “tähtenä” sitä, joka on äänekkäin. Tämä sisällöttömän retoriikan kultti tuo mukanaan vaikutelman, jonka mukaan hiljainen on vähän jälkeenjäänyt tai, parhaassa tapauksessa, pahantahtoinen. Vaikeneminen johtuu joko siitä, ettei tiedä, mitä sanoisi, tai siitä, että ei halua sanoa sitä mitä tietää.
Muinaisina aikoina vaikeneminen olikin viisauden merkki. Pythagoralaiset tekivät siitä jopa “askeettisen harjoituksen”, eräänlaisen “puhepaaston”, jonka avulla voi puhdistaa ajatuksiaan. Jotkut heistä jopa suosittelivat vaikenemista ennen vastauksen antamista, jotta voisimme pohtia puheenvuoromme tarkoituksenmukaisuutta. Viisas siis ajattelee ennen kuin vastaa ja vaikenee ennen kuin puhuu. Selvästikin aikansa eläneitä käsityksiä meidän aikalaisillemme! Näin ollen hiljaisuudella on käytännön merkitys. Se antaa meille mahdollisuuden kuunnella muita aidosti ja oppia uusia asioita. Se voi antaa meille aikaa harkita päätöksiämme arkielämässä ja säästää meitä monilta vaikeuksilta, jotka aiheutuvat siitä, että “puhumme sivu suumme”. Usein unohdamme myös, että puheessammekin on hiljaisia hetkiä. Ilman hiljaisuutta mikä tahansa lause olisi käsittämätön. Lauseen sanojen välissä on taukoja ja siten koko puhuttu kieli on kietoutunut hiljaisuuteen. Se on siis välttämätön ehto merkitykselle, ajattelulle ja puheelle. Eräs varhaiskristillisenä aikana elänyt kirjoittaja, Filostratos, sanoi erään elämäkerran sankarista, että tämä “oppi kaikki maailman kielet oppimalla, mitä merkitsee ihmisten vaikeneminen”.
Tässä yhteydessä, vaikka kielet ovatkin erilaisia, vaikeneminen näyttää olevan sama sen suhteen, millaista viestiä se välittää. Se näyttää olevan ainutlaatuinen “salainen kieli”, joka yhdistää kaikki maailman kielet. Sen ilmenemismuodot ovat kuitenkin erilaiset. Vaikenemisen tapojen määrä ei ole ainoa asia, jolla on merkitystä.Niitä voi olla useitakin. Mieli kuitenkin kyllästyy, kun se joutuu käsittelemään monimutkaisia eroja. Tärkeää kuitenkin on ymmärtää, että kaikki päivittäinen pulina sekä henkilökohtaisessa elämässä että julkisessa elämässä johtuu sen unohtamisesta, että voidakseen puhua on ensin oltava hiljaa ja kuunneltava, ja että voidakseen ymmärtää toisen sanoja on ensin ymmärrettävä hänen hiljaisuuttaan.

 

 

1. Miten suhtautua asiakkaaseen, joka ei halua osallistua?

 

Joskus tulee tilanteita, joissa maahanmuuttaja ei halua sitoutua koulun päivittäiseen toimintaan, ei suostu kahdenkeskisiin keskusteluihin, vaan haluaa vain olla rauhassa, istua tuolilla ja olla kuuntelevinaan opettajaa, oppimatta mitään, ja saada Kelan päivärahaa 700 euroa kuussa. Ainoa asia, joka herättää hänet tästä “apatiasta”, on päivärahojen saamatta jääminen tai niiden maksun viivästyminen. Silloin hän yhtäkkiä muistaa, että hänellä on oikeuksia, mutta unohtaa, että hänellä on myös velvollisuuksia.  Tällaisissa tapauksissa, joita on ikävä kyllä paljon, keino, jolla vakuutetaan maahanmuuttaja siitä, että mitään elämässä ei saa ilmaiseksi, olisi pidättää maahanmuuttajalta se, mitä hän pitää Suomen velvollisuutena häntä kohtaan: Kelan tai sosiaalitoimiston kuukausittainen tuki. Häntä olisi autettava ymmärtämään, että tämä ei olisi rangaistus, vaan herätys todellisuuteen: maassa, josta hän tulee, kukaan ei maksaisi hänellä 700 euroa kuussa pelkästään siitä, että hän istuu penkillä omissa maailmoissaan.
Tällaisissa tapauksissa ohjaajasta tulee näyttelijä, joka esittää useita rooleja. Hän esiintyä puolueettomana henkilönä, joka voi antaa neuvoja. Hän voi olla ystävä, jollaista maahanmuuttajalla ei ole koskaan ollut. Hän voi käyttää apunaan omaan persoonaansa kohdistuvaa itseironiaa. Hän voi pyytää osallistumattomalta maahanmuuttajalta neuvoa asiassa, joka ehkä kiinnostaa tätä. Hän voi olla vanhempi, joka ei osaa keskustella oman lapsensa kanssa. Hän voi löytää osallistumattomasta maahanmuuttajasta siemenen, jonka voi istuttaa ja jota voi ravita niin, että kiinnostus alkaa orastaa. Tällaisten asiakkaiden kohdalla ohjaajalla täytyy olla kameleontin muuntautumiskykyä ja paljon empatiaa.
Mikä on opettajan tehtävä? Saada oppilas ymmärtämään, oppimaan, tulemaan paremmaksi kuin opettajansa ja selviytymään tosielämässä? Vai onko opettajan tehtävänä antaa oppilaalle tietoa? Mikä on maahanmuuttajien ohjaajan tehtävä? Ohjata heitä kohti todellisuutta, opettamaan heitä ymmärtämään sanojen “haluan” ja “kykenen” välisen eron. On helppoa sanoa “haluan lääkäriksi”, vaikka ei osaa hyvin suomea, ei ole käynyt lukiota, vaikka on yli 25-vuotias. Jääkö tällainen tavoite siis vain toteutumattomaksi haaveeksi? Kyllä. Jokainen ammatti on arvokas, kunhan sitä kohtaan osoitetaan kunnioitusta, kiinnostusta, huomiota. Maahanmuuttajat tarvitsevat kipeästi realistista ohjausta tulevaisuutensa suhteen. On otettava huomioon kaikki yksilöä määrittävät tekijät: ikä, sukupuoli, älylliset kyvyt, lähtömaa, älyllinen motivaatio, persoonallisuus.
On totta, että ei ole olemassa saavuttamattomia korkeuksia, ainoastaan liian lyhyitä siipiä. Joissakin tapauksissa korkeuksia on kuitenkin tarkasteltava huolellisesti: tarjoutuuko sieltä paikka, johon laskeutua ilman vammoja?

 

 

 

1. Realististen tavoitteiden asettaminen.

 

Mikä on opettajan tehtävä? Saada oppilas ymmärtämään, oppimaan, tulemaan paremmaksi kuin opettajansa ja selviytymään tosielämässä? Vai onko opettajan tehtävänä antaa oppilaalle tietoa? Mikä on maahanmuuttajien ohjaajan tehtävä? Ohjata heitä kohti todellisuutta, opettamaan heitä ymmärtämään sanojen “haluan” ja “kykenen” välisen eron. On helppoa sanoa “haluan lääkäriksi”, vaikka ei osaa hyvin suomea, ei ole käynyt lukiota, vaikka on yli 25-vuotias. Jääkö tällainen tavoite siis vain toteutumattomaksi haaveeksi? Kyllä. Jokainen ammatti on arvokas, kunhan sitä kohtaan osoitetaan kunnioitusta, kiinnostusta, huomiota. Maahanmuuttajat tarvitsevat kipeästi realistista neuvontaa tulevaisuutensa suhteen. On otettava huomioon kaikki yksilöä määrittävät tekijät: ikä, sukupuoli, älylliset kyvyt, lähtömaa, älyllinen motivaatio, persoonallisuus.
On totta, että ei ole olemassa saavuttamattomia korkeuksia, ainoastaan liian lyhyitä siipiä. Joissakin tapauksissa korkeuksia on tarkasteltava huolellisesti: tarjoutuuko sieltä paikka, johon laskeutua ilman vammoja?

 

1. Pidättäytyminen antamasta neuvoja.

On tärkeää ohjata ihmistä oikealle tiellä, mutta ohjaus ei ole neuvontaa. Ohjaus on syntymistä yhdessä toisen ihmisen kanssa. Se edellyttää sitä, että on itse syntynyt sille tielle, jolle haluaa ohjata toista. Ohjauksen päätavoitteena on auttaa maahanmuuttajia toimimaan mahdollisimman hyvin. Ohjaajan roolina tässä prosessissa on kulkea asiakkaan rinnalla tämän yrittäessä itse ratkaista omat ongelmansa ja käyttää ja kehittää omaa piilevää potentiaaliaan.
Neuvot, kuten “minun mielestäni”, “sinun sijassasi tekisin ensin näin”, osoittavat epäluottamusta asiakkaan kykyyn ratkaista itse ongelmansa sekä hänen tunteidensa sivuuttamista. Neuvojen antaminen merkitsee vastuun ottamista asiakkaan ongelmien ratkaisemisesta. Siitä seuraa, että asiakas ei itse osallistu muutosprosessiin eikä ota henkilökohtaista vastuuta. Toisaalta hyvä neuvo voi johtaa asiakkaan riippuvuuteen ohjaajasta, kun taas huono neuvo voi johtaa “katastrofiin” ja vaarantaa ohjaajan ja asiakkaan välisen suhteen. Kiusaus antaa neuvoja on yhtä suuri, olitpa  sitten aloittelija tai kokenut ohjaaja. Jo muutaman lauseen jälkeen tiedät, mikä on ongelma ja miten se voidaan ratkaista. Sitten tarjoat jo apua, neuvoja ja arvokkaita ehdotuksia edes kuuntelematta ensin loppuun saakka. Kun yrität suostutella maahanmuuttajaa toimimaan oman neuvosi mukaan, estät hänen mahdollisuutensa tulla esiin, torjut hänet tuoreella eurooppalaisella kirjoista ja kursseilta hankkimallasi viisaudellasi, vaikka hänellä on omaa viisautta, joka tulee eletystä elämästä.

 

 

1. Aito kuunteleminen vs. näennäinen kuunteleminen

 

Aito kuunteleminen perustuu tietoiseen pyrkimykseen ymmärtää toista ihmistä, iloita hänen vierellään, oppia jotain, antaa todellista apua. Valitettavasti aidolta vaikuttava kuunteleminen onkin usein todellisuudessa näennäistä. Usein maahanmuuttaja saa osakseen ohjausta, jonka kätkettynä tavoitteena on tehdä vaikutus, miellyttää, olla häiritsemättä, olla loukkaamatta jne. Siksi voi usein vaikuttaa siltä, että maahanmuuttaja on kiinnostunut keskustelusta ja keskittyy siihen, vaikka hän todellisuudessa valmistelee omia argumenttejaan, pyrkii etsimään ohjaajan heikkoja kohtia hyödyntääkseen sitten niitä, ollakseen aina oikeassa, tehdäkseen vaikutuksen. Kukaan ei ole täydellinen kuuntelija, jokainen meistä harjoittaa silloin tällöin näennäiskuuntelua.
Maahanmuuttajalle tämä “synti” voidaan antaa anteeksi, ohjaajalle ei. Maahanmuuttajien ohjaajan täytyy harjoittaa huolellista kuuntelua, osallistua siihen, mitä asiakas tuntee, ajattelee ja kokee. Ennakkoluulot, huolet ja henkilökohtaiset ongelmat on jätettävä luokkahuoneen ulkopuolelle ja unohdettava. Maahanmuuttajien kanssa käytävien keskustelujen aikana ohjaajan pitää olla läsnä, kaikki aistit tarkkaavaisina, mieli avoimena vain asiakkaan äänelle ja puheelle.
Ohjaajan vaikenemisen täytyy merkitä sitä, että “olen läsnä, kuuntelen sinua, yritän ymmärtää kaiken mitä sanot ja saada sinut uskomaan, että yhdessä löydämme ratkaisun mihin tahansa ongelmaan”.
Sanonta, jonka mukaan meillä on kaksi korvaa ja vain yksi suu, viittaa siihen, että kuunteleminen voi olla yksi tärkeimmistä viestintätaidoistamme. Kuunteleminen on enemmän kuin vain kuulemista. Kuuntelemisessa yhdistyvät toisen ihmisen puheen kuuleminen ja pyrkimys ymmärtää, mitä toinen yrittää sanoa. Valitettavasti vain harvat ovat kehittäneet itselleen tämän kyvyn. Se ei ole synnynnäinen, vaan sitä pitää harjoitella ja olla valmis tekemään työtä sen eteen.
Kuuntelutaitojen käyttäminen osoittaa kiinnostusta ja empatiaa sekä tarjoaa mahdollisuuden kerätä tietoja asiakkaan tarpeista. Kuunteleminen merkitsee sekä korvien että silmien käyttämistä asiakkaan viestin ymmärtämisessä. Asiakkaan sanattoman viestinnän tarkkailu voi antaa hyvin tärkeitä tietoja siitä, mitä asiakas viestittää.
Hyvä kuuntelu mahdollistaa avoimen viestinnän. Suhteissa maahanmuuttajiiin on erityisen tärkeää käyttää hyviä kuuntelutaitoja ja usein on erittäin helppo tehdä kuunteluvirheitä. Esimerkiksi kun asiakas on äärimmäisen vaikeassa tilanteessa, on kiihtynyt tai jopa itkee, silloin ei kannata kuunnella kaikkea, mitä hän haluaa sanoa, vaan yrittää:

1. ratkaista ongelma

2. antaa neuvoja
3. kertoa, mitä pitäisi tehdä seuraavalla kerralla.

On vaikea nähdä kärsiviä ihmisiä ja olla yrittämättä “korjata” tilannetta omalla tavallamme. Haluamme antaa neuvoja, lievittää kipua, osoittaa tietävämme, mikä on parasta tai esittää arvioita. Jos kuitenkin haluamme todella kuunnella, mitä toinen henkilö puhuu, on jätettävä hetkeksi syrjään omat tunteet ja mielipiteet ja osallistua hiljaisina. Jos voimme kuunnella, mitä asiakkaalla on sanottavaa, se auttaa häntä ymmärtämään, että välitämme ja että hän on meille tärkeä. Hyvä kuunteleminen auttaa usein ihmisiä löytämään itse ratkaisuja kohtaamiinsa ongelmiin.

 

Hyvän kuuntelun esteitä:

-Ylikuormitettu viesti ja keskittyminen kaikkiin yksityiskohtiin johtaa ydinajatuksen kadottamiseen.

– Huomion puute – usein kuuntelija haluaa vain tehdä kuunneltavan olon mukavaksi.

– Fyysiset ärsykkeet – kylmä, melu, lähellä käytävä toinen keskustelu.

– Ilmaisutavan ja ulkoisten seikkojen arvostelu – ennakkoluulojen ja henkilökohtaisten näkemysten takia monilla on taipumus heti arvostella muita näiden ulkonäön tai puhetavan perusteella. Silloin puhujan ydinsanoma tai jopa koko sanoma jää kuulematta.

– Puheenaiheen pitäminen mielenkiinnottomana – ennen kuin henkilö alkaa puhua, olemme jo päättäneet, ettei hänen sanomansa ole kiinnostava emmekä siksi aio kuunnella.

– Vaativan kuuntelun välttäminen – usein emme halua kuunnelle pitkiä puheita, joissa on paljon epäolennaisia yksityiskohtia. Näin meiltä menee ohi sanoman ydin tai jopa koko sanoma.

– Viestintäprosessi päättyy aina palautteen antamiseen. Tähän viimeiseen vaiheeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska se avaa tien uuteen viestintäprosessiin.

 

 

4. Ääni, äänensävy – maahanmuuttajaohjauksen olennaiset rakennusosat.

Tietyissä keskusteluissa kuulemme usein sanottavan, että “hän on erittäin hyvä ohjaaja”, “hän on lahjakas siinä mitä tekee” jne. Mutta mitä merkitsee se, että on hyvä ohjaaja? Uskomme, että kukaan ei synny ohjaajaksi. Henkilöllä voi kyllä olla tiettyjä sopivia taipumuksia, mutta suurin osa ammattitaidosta on opittua. Ohjaajaksi haluava opettelee viestimään, ilmaisemaan itseään toisille ja ymmärtämään heitä.
On tärkeää sovittaa äänensävy ja puheen rytmi asiakkaan ilmaisutavan mukaiseksi, koska puheääni on työväline, jonka avulla viestitämme tunteita, joita meillä on keskustelukumppania kohtaan. Pyynnöt, jotka esitetään miellyttävään ja samalla päättäväiseen sävyyn, mutta ei missään tapauksessa uhkaavasti tai säälien, rohkaisevat avoimeen viestintään.
Koska puheäänen avulla ilmaistaan tunteita puhekumppania kohtaan, on tärkeää sovittaa äänensävy ja puheen rytmi asiakkaan ilmaisutavan mukaiseksi. Esimerkiksi kun maahanmuuttaja puhuu hitaasti tai hyvin nopeasti, yritämme vastata samalla tavalla tai, toisin sanoen, viestiä normaalisti, luonnollisesti, tilanteen mukaisesti. Näin vältämme keskeytyksiä, kun asiakas kertoo jotakin.
Ääni heijastaa persoonallisuutta. Ulkonäön ohella ääni on yksi ensimmäisistä tekijoistä, joiden perusteella muodostamme vaikutelmia. Sen avulla ihmiset tunnistavat meidät ja erottavat meidät muista. Usein se myös ilmaisee, mitä tunnemme tietyllä hetkellä. Täyteläinen, sointuva ääni voi ilmaista hyvin paljon. Se elävöittää tarinoita, ilmaisee ihmisen vakaumuksia ja intohimoja ja voi rauhoittaa jännittyneen tilanteen.
Usein emme ajattele, miltä äänemme kuulostaa, vaan keskitymme siihen, mitä aiomme sanoa. Tavanomaiset keskustelut vaativat vähemmän työtä ja ne sujuvat luonnollisesti, kun olemme tekemisissä jonkun läheisen henkilön kanssa. Ammatillinen vuorovaikutus on sen sijaan jotain muuta: valitsemme sanamme huolellisesti, seuraamme keskustelukumppanimme kehonkieltä  tarkasti, seurata kehon kieli varmistaaksemme sen, että saamme toivottua vastakaikua, päätämme, mitä sanomme seuraavaksi ja mukautamme puhettamma aivojemme toteuttaman analyysin mukaisesti.
Samaan aikaan emme kuitenkaan kiinnitä lainkaan huomiota äänteisiin, joita puemme sanoiksi. Äänellä on erityinen vaikutus muihin ja se voi välittää tietoa persoonallisuudestamme, kun olemme vuorovaikutuksessa maahanmuuttajien kanssa.
Miksi koemme jotkut äänet epämiellyttävinä heti alusta lähtien? Kyseessä voi olla resonanssiongelma tai virheellinen ilmaisutapa. Myös ikä, sukupuoli ja kulttuuritausta vaikuttavat henkilön ääneen. Kuitenkin myös henkilökohtaiset tottumukset (huutaminen, tupakointi, liiallinen kurkun pesu, liiallinen puhe) voivat muokata äänen laatua. Tietenkin myös vilustuminen ja allergiat vaikuttavat ääneen.
Vaikka puheääntä voidaan jossakin määrin muokata siten, että syntyy parempi vaikutelma (huhutaan, että Englannin kuningatar ja Margaret Thatcher olisivat saaneet oppitunteja siitä, kuinka saada aikaan käskevämpi puhetapa), joitakin tekijöitä ei voi muuttaa, esimerkiksi ääntöväylän muotoa.
Äänensävy viittaa siihen, miten korkeita tai matalia lausutut äänteet ovat. Jotkut äänet saattavat kuulostaa matalilta, toiset taas kimeiltä. Henkilön äänensävyn rytmi voi vaihdella tai pysyä samana keskustelun aikana. Sävyltään miellyttävä ääni ei ole liian korkea eikä liian matala ja se vaihtelee aina keskustelun aikana. Henkilöllä, jolla on nämä ominaisuudet on ilmeikäs ja eloisa ääni.
Äänen vaikuttaviin tekijöihin kuluvat resonanssi, sanojen ääntäminen ja äänenvoimakkuus. Resonanssi voi olla voimakas tai pehmeä. Ääntäminen viittaa tapaan, jolla lausumme äänteitä, siihen kuinka selkeitä ja erottuvia ne ovat. Äänen voimakkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka kova tai lempeä ääni on. Miellyttävälle äänelle on ominaista sopiva äänensävy, resonanssi, sanojen ääntäminen ja voimakkuus. Toisin sanoen selkeä ja voimakas ääni voi olla erittäin miellyttävä. Äänellä, joka usein unohdetaan tai jätetään huomiotta, voi olla valtava voima, jota voidaan hyödyntää. Kun työskentelin Riihimäen aikuislukion maahanmuuttajien peruskoulussa, tein kokeen. Minulla oli luokassa 30 oppilasta, kaikki aikuisia. Yleensä luokassa oli hieman hälinää ennen tunnin alkua. Eräänä aamuna siellä oli kuitenkin hirveä meteli. En tiennyt syytä, en tiennyt, oliko menossa riita vai kiihkeä keskustelu. Kuulin kuitenkin käytävältä erilaisia äänensävyjä, kimeitä, kovaäänisiä, itkuisia, huutavia, ärtyneitä, ja myös eri kieliä. Menin luokkaan melkein kenenkään huomaamatta. Seisoin noin minuutin ajan vain katsellen heitä ja toivoen, että he rauhoittuisivat. Oppilaani eivät kuitenkaan näyttäneet huomaavan läsnäoloani luokassa. Tajusin, että vaikka kuinka yrittäisin, en pystyisi puhumaan heidän ylitseen. Muistan, että se oli talviaamu. Ulkona oli vielä pimeää ja luokassa oli kaikki lamput päällä. Lähestyin valokatkaisijaa ja aloin sammuttaa lamppuja yhden kerrallaan. Ensimmäisen lampun sammumisella ei ollut mitään vaikutusta, ei myöskään toisen lampun. Kun olin sammuttanut kolmannen lampun, huomasin, että äänet alkoivat rauhoittua. Kun olin sammuttanut kuudennen, viimeisen lampun, luokassa oli pimeää ja myös rauhallista. Kaikki äänet olivat vaienneet. Laskin mielessäni kuuteen ja sytytin valot. En vieläkään osaa selittää, miten valojen asteittainen sammuttaminen vaikutti rauhoittavasti. Tapauksesta tuli sen jälkeen luokassa yleinen vitsi: ”Älkää huutako, hän sammuttaa valot.”

 

5. Kuka on suomalainen?

 

Virallisesti suomalainen on henkilö, joka on syntynyt Suomessa suomalaisista vanhemmista. Sydämeltään suomalainen on jokainen, joka kokee kuuluvansa tähän maahan, tähän kulttuuriin, rakastaa tätä kieltä, tuntee olevansa kotonaan Suomessa. Italialainen kirjailija Diego Marani on kirjoittanut teoksen “Nuova grammatica finlandese”, joka on käännetty monille kielille, suomeksi nimellä “Sotilas ilman menneisyyttä”. Kirjassaan Diego Marani sanoo jossain vaiheessa näin: “Jos olit kerran suomalainen, jossain vaiheessa löydät sen kaiken sisimmästäsi, koska se kaikki ei ole tallennettuna muistiisi, sitä ei voi hukata. Se on veressäsi, sisälmyksissäsi. Me olemme jäänteitä jostakin muinaisesta, jostain itseämme suuremmasta, joka ei ole peräisiin tästä maailmasta.”
Hänen kirjansa on loistava opetus rakkaudesta maahan, identiteetistä, kielestä. Se kertoo muistinsa menettäneestä miehestä, joka löydetään laiturilta Triestessä, 1940-luvun Italiassa. Vakava päävamma on aiheuttanut hänelle muistinmenetyksen niin, että hän on unohtanut jopa puhutun kielen. Hänen takissaan on ommeltuna nimi Sampo Karjalainen, joka viittaa suomalaisuuteen. Suomalainen lääkäri, joka on maanpaossa Saksassa, parantaa hänen haavansa ja opettaa hänelle suomen kieltä. Identiteettinsä menettänyt Sampo matkustaa sitten Helsinkiin ja oppii (taas) olemaan suomalainen.
Päähenkilö oppii olemaan suomalainen: “Suomeksi sana tietää on johdettu sanasta tie. Meille suomalaisille tieto merkitsee tietä, polkua, joka johtaa ulos metsästä, auringonvaloon […]”. Lopussa, kun  hän ymmärtää, ettei olekaan suomalainen, hän sanoo: “Voi olla, että kohtaloni olikin juuri tämä: että minun piti tulla tänne, oppia suomea, tulla suomalaiseksi, vaikka en ehkä koskaan ole ollut täällä. Nyt minä olen joka tapauksessa tälle maalle kaikesta velkaa. Kaikesta siitä, miksi olen onnistunut tulemaan. Tietämättä edes kuka minä olen, pyytämättä minulta mitään vastineeksi, se antoi minulle nimen ja kielen.
Koska nimeni on Sampo Karjalainen, koska puhun suomea, lähden aamunkoitteessa taistelemaan tämän maan puolesta ja jos eläessäni en ole voinut olla oikea suomalainen, olen sitä ainakin kuollessani. Ristissä, joka asetetaan haudalleni, lukee silloin nimi, jota kannan, nimi, joka on vihdoin minun. Vain minun.”
Lainasin tätä kirjaa, koska sen antama vastaus tuntuu kaikkein viisaimmalta vastaukselta kysymykseen “kuka on suomalainen?” Ihminen, joka tuntee, että sauna on pyhä paikka, joka rakastaa Kalevalaa, suomalaista hiljaisuutta, metsien taikaa ja rauhaa, joka rakastaa suomen kieltä ehdoitta, joka taistelee Suomen puolesta, riippumatta siitä, missä hän on syntynyt, riippumatta siitä, mistä maailmankolkasta hän tulee, on sydämeltään suomalainen.

 

Biela