Ohjauksen järjestäminen maahanmuuttajakoulutuksessa

Ohjauksen järjestäminen maahanmuuttajakoulutuksessa

 

”Odotushuone-ryhmää” tarvitaan jokaisessa koulussa, johon otetaan maahanmuuttajia tai pakolaisia. ”Odotushuoneella” on erityisen tärkeä tehtävä: maahanmuuttaja voi tulla ryhmään, vaikka hänellä olisi vain turistiviisumi ja hän saa apua ja ohjausta. Oleskeluluvan saatuaan hän on jo saavuttanut suomen kielen tason 1 tai 2, tuntee Suomen lakien mukaiset oikeutensa ja velvollisuutensa, osaa selvittää ongelmansa itse ja voi jatkaa suomen kielen opiskelua.
”Odotushuoneessa” maahanmuuttajia ohjataan työharjoittelupaikkoihin lomien ajaksi, jotta he voisivat tutustua työelämään Suomessa. Niitä, joilla on korkeakoulututkinto, autetaan tekemään ulkomaisen tutkinnon rinnastamishakemus Opetushallitukseen. Henkilöitä, joilla on ammattitutkinto, autetaan löytämään työtä. ”Odotushuoneella” on avainrooli maahanmuuttajan elämässä. Hän saa hyvät valmiudet kotoutua yhteiskuntaan ja pääsee helpommin sisään työelämään.
Maahanmuuttajat, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa omalla kielellään (jossa ei käytetä latinalaisia aakkosia) muodostavat akuutin ongelman. Heidän kouluttamisensa on pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä, pätevyyttä, rahoitusta, erityisoppikirjoja sekä erilaisia audiovisuaalisia oppimateriaaleja. Luku- ja kirjoitustaidottomat maahanmuuttajat puhuvat usein ainoastaan äidinkieltään, mikä hankaloittaa viestintää, ja usein syntyy perusteellisia väärinkäsityksiä. Tällaiset opiskelijat tarvitsevat erityisluokkaa, jollainen ”odotushuone” on. Siellä he voivat tuntea olonsa turvalliseksi, opiskella koko ajan saman opettajan johdolla ja saada asianmukaista ohjausta ja tukea. Useimmiten nämä opiskelijat tulevat Suomeen avioliiton kautta Thaimaasta, Vietnamista, Somaliasta tai muualta Afrikasta. Viime aikoina myös eri puolilta Eurooppaa Suomeen tulevat romanit ovat lisääntyneet. Myös arabimaista tulevat maahanmuuttajat ja pakolaiset vaativat erityishuomiota, koska naisten, äitien tai nuorten rooli islamilaisessa arabiyhteisössä poikkeaa täysin Euroopan mallista. Arabinaiset ovat useimmiten lukutaidottomia (tämä riippuu heidän ikäluokastaan).
”Odotushuoneen” kaltainen luokka on ihanteellinen tällaisille naisille, jotka tarvitsevat aikaa, turvallisuutta ja ymmärtämystä saadakseen kiinni tavallisesta elämästä. Arabinaisen asema omassa yhteisössään on tälläkin vuosituhannella paljon huonompi kuin miehen. Esimerkiksi nuoria naimattomia naisia, teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia (20-25-vuotiaita) länsimainen kulttuuri hämmentää. He opiskelevat samassa luokassa eurooppalaisten nuorten, länsimaisittain pukeutuneiden naisten kanssa. Nämä tupakoivat ja käyttävät alkoholia, kun taas nuorten musliminaisten kuuluu peittää hiuksensa, peittää kauneutensa ja pukeutua säädyllisesti. Heidän pitää aina olla tarkkana, etteivät sano tai tee jotain, mikä loukkaa muslimiyhteisöä. Usein nämä nuoret tytöt lankeavat kiusaukseen esitellä kauneuttaan ja pukeutua eurooppalaisittain, mikä on islamilaisessa kulttuurissa paheksuttavaa. Usein he luopuvat oman kulttuurinsa säädyllisyysvaatimuksista perheen vastustuksesta ja neuvoista huolimatta. He juovat alkoholia tai tulevat kouluun hiukset leikattuina, uhmaten siten julkisesti islamin lakeja. Ongelma on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että heidän kapinansa ymmärretään väärin. Nämä nuoret haluavat usein osoittaa, että he pyrkivät integroitumaan uuden kotimaansa elämään, mikä ei merkitse oman identiteetin hylkäämistä. He ovat vain nuoria ihmisiä, jotka haluavat kokea elämää, olla olemassa kasvojaan peittävän hunnun tuolla puolen. Nämä opiskelijat voivat tulla keskustelemaan näistä ongelmista ja saada ikäänsä, perhe- ja kulttuuritaustaansa ja elämäntilanteeseensa sopivaa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Arabinaisen emansipaatio vaikuttaa mahdottomalta prosessilta, mutta jokainen tapaus on yksilöllinen.
”Odotushuoneeseen” tulisi ottaa vain johonkin tiettyyn kategoriaan kuuluvia oppilaita, kuten lukutaidottomia maahanmuuttajia, romaneja, arabimaista tulevia maahanmuuttajia ja pakolaisia tai pelkästään arabinaisia. Ei ole suositeltavaa sekoittaa edellä mainittuihin kategorioihin kuuluvia samaan opintoryhmään niiden kanssa, jotka ovat jo saaneet koulutusta lähtömaassaan. Jos ”odotushuone-ryhmästä” tehdään homogeeninen, opettaja ja koordinaattori voivat keskittyä työhönsä tehokkaasti. Oppilaat taas saavat tarpeisiinsa sopivaa ja laadukasta opetusta ja ohjausta. Ongelmia syntyy, jos samaan ryhmään sekoitetaan taustaltaan ja lähtökohdiltaan hyvin erilaisia maahanmuuttajia. Opettajan ja koordinaattorin työ on silloin tehotonta. Maahanmuuttajat turhautuvat ja tuntevat itsensä neuvottomiksi, koska tällaisessa tilanteessa on mahdotonta keskittyä heidän todellisiin tarpeisiinsa.
”Odotushuoneessa” maahanmuuttajakoordinaattorin työ on erityisen tärkeää. Hän antaa maahanmuuttajille tukea ja ohjausta, kun he tulevat Suomeen. ”Odotushuone” olisi ihanteellinen apu niille maahanmuuttajille, joilla ei vielä ole Suomen lakien mukaista statusta. Kotoutumisprosessi ei ala eikä lopu millään määrätyllä hetkellä. Se ei ala siitä, kun maahanmuuttaja saa pysyvän oleskeluluvan, eikä pääty siihen, kun Kelan kolmivuotisen kotoutumistuen maksaminen päättyy. Kotoutumisprosessi on jokaisella erilainen. Sen alkamishetkeä ei voi määritellä. Se päättyy, kun maahanmuuttaja on yhteiskunnan jäsen. Silloin hänellä on työpaikka, suomalaisia ystäviä, hän ymmärtää kieltä ja puhuu sitä ymmärrettävästi. Hän tuntee olevansa kotona Suomessa. Äänioikeutettuna, vastuullisena Suomen kansalaisena häntä ei enää leimata ”maahanmuuttajaksi”.
Kotoutumisesta puhuttaessa on otettava huomioon sekä maahanmuuttajan että suomalaisten näkökulma. Myös Suomen kansalaisten on vaikea tottua siihen, että heidän työtovereinaan, naapureinaan tai heidän lastensa koulutovereina on maahanmuuttajia. Myös suomalaiset tarvitsevat aikaa oppiakseen luottamaan kohtaamiinsa maahanmuuttajiin, tottuakseen heidän elämäntapaansa ”oppiakseen uutta”.
Maahanmuuttajat ajattelevat, että suomalaiset ovat etäisiä, hiljaisia tai omiin ajatuksiinsa vetäytyneitä. Monille maahanmuuttajille suomalainen vaikeneminen merkitsee sitä, että ”mikään ei ole selvää, kaikki on mahdollista”.
Tällaiset vivahteet saavat aikaan suuria eroja elämässä. Arkielämässä syntyy paljon erilaisia kokemuksia, joista jotkut ovat myönteisiä, toiset kielteisiä. Kaikki riippuu viestinnästä, oli se sitten verbaalista tai nonverbaalista.
Tärkeintä on, että (nopean tai hitaan) kotoutumisprosessin päätyttyä maahanmuuttaja ja suomalainen voivat hyväksyä toisensa saman maan kansalaisina. ”Odotushuoneessa” lähdetään liikkeelle aivan perusasioista. Maahanmuuttajaa valmennetaan askel askeleelta, päivä päivältä kohti Suomen kansalaisuutta.
Joistakin tulee Suomen kansalaisia, toiset taas luovuttavat ja palaavat lähtömaahansa tai kiertävät päämäärättömästi eri maita. Suomalaisen koulun velvollisuus on löytää ne maahanmuuttajat, jotka todella haluavat aloittaa uuden elämän Suomessa ja ohjata heitä hyvin. Koulun tulee työskennellä joka päivä heidän kanssaan kärsivällisesti ja rauhallisesti, kunnes he itse sanovat: ”Riittää! Olen valmis elämään itsenäisesti. Olen kotona.”

 

Biela