Ohjauksen yhteiskunnallinen viitekehys

Ohjauksen yhteiskunnallinen viitekehys

 

Kuka on ohjaaja? Kuka on se henkilö, joka vastaa opinto-ohjauksesta ja -neuvonnasta tai ammatillisesta neuvonnasta? Vastaus on monitieteinen. Esimerkiksi opettaja on väistämättä myös ohjaaja, hänhän viettää kaikkein eniten aikaa oppilaiden kanssa. Hänellä on tilaisuus tarkkailla oppilasta monissa eri tilanteissa. Siksi hänellä on parhaat edellytykset arvioida oppilasta. Varsinaisilla ohjauksen ammattilaisilla, kuten oppilaanohjaajalla, opinto-ohjaajalla tai psykologilla ei tällaiseen ole yhtä paljon mahdollisuuksia. Opettaja sen sijaan tekee väistämättä myös oppilasta auttavaa, tukevaa ja ennalta ehkäisevää työtä.
Oppilaanohjauksessa on kaksi osapuolta, ohjaaja ja ohjattava. Molempien tarpeet määrittävät heidän yhteisen toimintansa laadun. Toimintaa ohjaajana tukevat kasvatuksen perusperiaatteet: opettaja-oppilas-suhde, tasapaino tiedollisen ja kasvatuksellisen toiminnan välillä sekä se, että ohjaaja on aina käytettävissä.
Ohjaaja on henkilö, jolla on tehtävään soveltuva koulutus (psykologia, pedagogia, sosiologia), ja joka harjoittaa koulussa ohjaus- ja neuvontatyötä tukien opettajia, vanhempia ja oppilaita tässä toiminnassa.
Ohjaus- ja neuvontatyö kuuluu palvelujen piiriin, kuten yksilöllinen ohjaus, ryhmäohjaus, jossa toimivat psykologit tai pedagogit. Se on myös osa opetustyötä. Opetukseen sisältyy opettajan tarjoama valinnainen neuvonta ja ohjaus. Opinto-ohjaajat ja opettajat tarjoavat neuvontaa ja ohjausta myös kouluopetuksen ulkopuolella. Ohjaus ja neuvonta voi lisäksi olla tunneilla oma oppiaineensa.
Ohjaus- ja neuvontatyötä voidaan tarkastella sosiologilla tasolla. Silloin se liittyy kansalaisen oikeaan asenteeseen yhteisöä, perhettä, koulua, opetusryhmää etc. kohtaan. Sitä voidaan katsella myös pedagogista näkökulmasta, jolloin se liittyy kanssaihmisten ja itsensä kunnioittamiseen. Koulussa tapahtuvan neuvonnan ja ohjauksen tarkoitus on peruskoulun, lukion ja yliopiston oppilaiden ja opiskelijoiden opinto-ohjaus ja ammatillinen (ammatinvalinnan) ohjaus. Tällaisessa ohjauksessa on kolme puolta: ammatinvalinnan ohjaus (omien taipumusten, luontaisten kykyjen ja lahjojen löytäminen), opiskelumotivaation ja itsetunnon herättäminen sekä ohjaus jatko-opintoja varten. Koulussa tapahtuvaan ohjaukseen ja neuvontaan kuuluu myös pyrkimys ohjata nuorta alalle, joka häntä kiinnostaa ja jolla hän on osoittautunut kyvykkääksi.
Jokainen ihminen saa kahdenlaista kasvatusta, toisilta saatua kasvatusta ja itse hankittua. Myös oppilaanohjauksen ja ammatinvalinnanohjaukseen sisältyy kasvattava tehtävä joka perustuu siihen ajatukseen, että jokainen ihminen kantaa sisimmässään omia ainutlaatuisia lahjojaan. Tuota kätkettyä salaisuutta pyrkivät paljastamaan sekä yksilö itse elämänmittaisessa oppimisen ja itsetuntemisen prosessissa, että ohjaajat. Ohjattava on siis sekä muodonmuutoksen subjekti että objekti. Kasvatuksen painoarvon lisääntyminen koulutuksessa on saanut aikaan sen, että opetussuunnitelmissa otetaan enemmän huomioon oppilaiden elämä, heidän tarpeensa ja odotuksensa. Ohjauksen lähtökohtana on havainnoida, analysoida ja ehkäistä tai ratkaista erilaisia tilanteita tai ongelmia, joita nuori oppilas kohtaa.  Jos ongelmien ratkaisemisesta huolehtii ennen kaikkea asiantuntija (ohjaaja, psykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri), niiden ennaltaehkäisy olisi ensisijaisesti opettajan tehtävä. Se tapahtuu huolehtimalla, että olosuhteet ja ilmapiiri ovat kehitykselle suotuisia. Opettajahan on se henkilö, joka on eniten suorassa yhteydessä oppilaaseen. Tuskin on olemassa yhtäkään opettajaa, jolta ei jossakin vaiheessa hänen uraansa olisi joku oppilaan perheenjäsenistä kysynyt häneltä, miten hänen tulisi menetellä lapsensa suhteen. Hänellä on tilaisuus tarkkailla jatkuvasti oppilasta sekä käytöksen että kognitiivisella tasolla. Siksi opettaja on ensimmäinen henkilö, joka on yhteydessä oppilaan tarpeisiin. Ongelmien vakavuudesta riippuen hän sitten päättää, kuka on pätevin henkilö ratkaisemaan, parantamaan tai oikaisemaan tilanteen. Ajan kuluessa ihminen kehittää itselleen erilaisia ongelmanratkaisutaitoja. Mutta koska nämä taidot eivät ole riittäviä joka tilanteessa ja koska nuoren elämässä voi aina sattua jotain odottamatonta, tarvitaan ohjaajaa. Ohjaajan tehtävänä on siis myös myös auttaa yksilöä kehittämään uusia kykyjä, joilla hän voi selvitä tietyistä tilanteista.
Ohjausta pidetään nykyään tarpeellisena ja välttämättömänä nuorten terveyden ja yhteiskunnan tasapainon ylläpitämiseksi. Neuvonnan ja ohjauksen määrittelyssä pitäisi vastata seuraaviin kysymyksiin: millaista on oikeanlainen ohjaus ja miksi sitä pitäisi toteuttaa tietyllä tavalla? Millaisia ohjauksen tulosten tulisi olla? Mitä ohjauskokemus tuo tullessaan? Vastausten perusteella voidaan määritellä ohjauksen käsite.
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen syntyy ohjauskäsitteen määrittelystä ja ohjausperiaatteiden muotoilusta. Vastauksen perusteella syntyy ohjauksen kulku, ohjausohjelma.  Toiset kysymykset jäävät vaille yksityiskohtaisia vastauksia. Lisäksi ne voivat herättää muita kysymyksiä, kuten se, mikä suhde ohjauksen käsitteellä on koulutukseen: miksi ohjaukseen vaaditaan tiettyä erikoistumista? Mikä on sen paikka koulutuksessa? Miksi ohjausta ei toteuteta kaikkien oppiaineiden yhteydessä, vaikka opettajat tunnistavat ja kohtaavat erilaisia käyttäytymiseen liittyviä ongelmia? Tärkeä näkökohta on myös, että ohjaus korreloi monien eri alojen kanssa, kuten psykologian, teologian, kielitieteen, estetiikan kirjallisuuden ja taiteen.
Yhteiskunta muuttuu ja sen mukana muuttuvat myös metodologiset tarpeet, kuitenkin niin, että ohjattava pysyy aina ohjauksen subjektina. Tarvitaan välttämättä ajankohtaisia tutkimuksia, jotka koskevat ohjaajan ja ohjattavan välistä suhdetta. Kaikkeen opetustoimintaan tulee sisältyä myös ohjaus- ja neuvontatyön menetelmiä. Niin kuin postmodernia yhteiskuntaa, myös postmodernia opetusta luonnehtii arvoteoreettinen kriisi sekä opettajan ja oppilaan motivaation puute. Tässä yhteydessä kysymys “millaista ohjauksen ja neuvonnan tulee olla, jotta se osallistuisi opetuksen arvoperustan rakentamiseen ja riittävän motivaation synnyttämiseen opettajan opetustoimintaa ja oppilaan oppimistoimintaa varten”, on eräs perustava kysymys koulutusprosessiin osallistuville henkilöille, kun ohjaus ja neuvonta käsitetään välttämättömänä ja hyödyllisenä toimintana, jonka myötävaikutuksella syntyy toimintakykyisiä yksilöitä niin teoreettisella kuin sosiaalisten suhteiden tasolla.
Opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen perustuvan ohjauksen tehokkuutta edistää itse koulutusjärjestelmä, joka tarjoaa sille tarvittavat oikeudelliset puitteet. Koulutusprosessissa opettajan täytyy ja hän voi toimia oppilaan ja ryhmän neuvonantajana ja ohjaajana. Hän osoittaa heille tiedonlähteitä, auttaa heitä itsenäisessä opiskelussa, ohjaa heitä opiskelussa ja ammatinvalinnassa sekä järjestää opetustoimintaa.
Yksilön tai ryhmän ohjauksen kautta ohjaaja löytää koulunkäyntiin, johonkin tiettyyn oppiaineeseen tai johonkin tiettyyn opettajaan kohdistuvan motivaation puutteen syitä. Havaintoprosessi, jota opettaja toteuttaa jatkuvasti, johtaa nuorten mielentilan ymmärtämiseen, niiden vaikeuksien, joita nämä voivat kohdata kotona, koulussa tai yhteiskunnassa. Opettajan täytyy havainnoida oppilaan potentiaalia ja kykyjä sekä arvioida niitä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Näin toimimalla opettaja omaksuu ohjaajan roolin ja auttaa siten nuoria tutkimaan vaihtoehtoja, selventää odotuksiaan, ohjaa heitä tekemään parhaita mahdollisia päätöksiä, tukee heidän luottamustaan omiin henkisiin kykyihinsä ja kanavoi niitä suuntaan, joissa he voivat osoittaa taitonsa. Pelkät arvosanat eivät voi mitata täsmällisesti tietojen laatua, vaan ainoastaan niiden määrää. Yksilöllinen ohjauksen avulla opettaja löytää syyt motivaation puutteeseen koulunkäynnissä yleensä, tietyssä oppiaineessa tai tiettyä opettajaa kohtaan. Apu, jonka opettaja ohjaajana toimiessaan tarjoaa nuorelle, jonka käytöksessä ja työskentelyssä on puutteita, on tärkeä koko elämän ajan. Yksi kaikkein tärkeimmistä asioista, joka jokaisen kasvatusalalle (johon luetaan myös ohjaus ja neuvonta haluavan täytyy oppia, on oppia ymmärtämään oppilaiden tarpeita:

1. Fyysiset tarpeet, perustarpeet: lämpö, ruoka, lepo, hoito ja hygienia; tarve saada suojelua vaaroilta.
2. Tunneperäiset tarpeet: fyysinen kosketus, ihailu ja hellyys, huomio, hyväksyntä ja yhdessä vietetty aika.
3. Turvallisuus: jatkuva hoiva, ennakoitava ympäristö, tietyt perussäännöt, yhtenäinen ja vakaa perhe, perheen ja kouluryhmän välinen harmonia.
4. Mahdollisuus kehittää luontaisia kykyjä: kannustaminen uteliaisuuteen, tutkimiseen ja kyselyyn. Osallistumistaitojen kehittäminen ja oppiminen vastaamaan kysymyksiin. Itseluottamuksen ja kehittymismahdollisuuksien edistäminen.
5. Ohjaus ja hallinta: asianmukaisen sosiaalisen käyttäytymisen oppiminen, kuri, arvojen viljely kuten rehellisyys ja toisten kunnioittaminen.
6. Vastuullisuus, lapsen johdattaminen vähitellen pienistä asioista koko ajan suurempaan vastuuseen. Osallistuminen perhettä tai koulua koskeviin tärkeisiin päätöksiin, virheistä tai onnistumisista oppiminen.
7. Itsenäisyys, oppilaan auttaminen ymmärtämään, että hänen täytyy tehdä itse omia päätöksiä.

 

Tarpeet ovat persoonallisuuden perustavia motivoivia rakenteita, sen voimakkaimpia liikkeellepanevia rakenteita. Ne heijastavat ihmisen biologis-psykologis-sosiaalista tasapainoa suhteessa tiettyihin ulkoisiin olosuhteisiin (koulu, yhteiskunta, ympäristö). Riippuen niiden synnystä ja sisällöstä tarpeet luokitellaan ensisijaisiin, materiaalisiin, henkisiin ja sosiaalisiin. Ensisijaiset tarpeet ovat synnynnäisiä, niiden tehtävänä on varmistaa ruumiillinen hyvinvointi. Näihin tarpeisiin lukeutuvat biologiset tarpeet, kuten ruoka, vesi, uni, liikunta, lämpö, seksi jne. sekä fyysiset tai toiminnalliset tarpeet, kuten liikunta ja rentoutuminen. Materiaaliset tarpeet, kuten asunto, kuljetus, työkalut ja työvälineet ovat tärkeitä, kuten myös henkiset tarpeet, kuten tieto, estetiikka, etiikka, itsetunto. Ihmiset työskentelevät henkilökohtaisten tarpeiden ja yksilöllisten tai yhteisöllisten motiivien mukaan. He suuntaavat energiansa, toimintansa ja käyttäytymisensä yleisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sekä, eri tavoin, jokaisen ihmisen yksilöllisten motiivien mukaisesti.
Ohjaaja ohjaa nuorta tulevan aikuisen perustarpeissa, jotka muotoutuvat jo kouluvuosina. Näitä ovat psykososiaaliset tarpeet: ryhmässä saavutettu asema ja kunnioitus, henkilökohtainen panos ryhmän arvovaltaan; moraaliset tarpeet: halu palvella jotain korkeampaa asiaa; ammatilliset tarpeet: kiinnostus tietynlaiseen toimintaan, henkilökohtaisten kykyjen arvostus. Nuori siis elää ja kehittyy tiettyjen tarpeiden perusteella. Yhtäältä on kyse yhteiskunnan tarpeista, joihin yksilön tulee vastata, toisaalta voidaan puhua niin sanotuista henkilökohtaisista toiveista, jotka hänen pitää toteuttaa menestyäkseen elämässä. Tarpeiden perusteella yksilö myös tulkitsee erilaisia rooleja yhteiskunnassa.
Nuoria ja heidän tarpeitaan on tarkasteltava yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti. Heidän toimintansa, jolla on selkeät motiivit, toteutetaan harkitusti ja ne voidaan selittää tavoitteiden ja päämäärien kautta. Ongelmia nuorelle itselleen ja hänen ympäristölleen synnyttävätkin juuri heidän sattumanvaraiset, suunnittelemattomat tekonsa. Näitä on ohjaajan tunnistettava ja kanavoitava niitä kohti ratkaisua. Nuorella oppilaalla ei ole vielä selkeää identiteettiä. Tarve, jota hän pyrkii tyydyttämään, onkin juuri oman minäkuvan muodostaminen. Ohjaaja auttaa häntä ymmärtämään oman ainutlaatuisuutensa, hyväksymään ja omaksumaan sen. Jos nuori ei opi ymmärtämään ja hyväksymään itseään, hän joutuu katkeraan sisäiseen konfliktiin. Osa hänestä kapinoi pedagogisia malleja vastaan, yhteiskunnallisia instituutioita ja perhettä vastaan. Silloin on vaikea rajata selvästi syitä ja motiiveja, jotka ovat johtaneet levottomuuteen ja vihanpurkauksiin. Ohjaamisen ja ohjaajan tehtävänä on kannustaa nuorta löytämään uudestaan itsensä sen kautta, mikä hänessä on kaikkein arvokkainta. Ohjaajan täytyy myös osata ohjata häntä ratkaisuihin niissä asioissa, jotka seisovat menestyksen tiellä.
Ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa ohjattavaa löytämään paikkansa ja tehtävänsä maailmassa, antamaan oman arvokkaan panoksensa yhteiskunnalle, johon hän kuuluu. Ohjaaja auttaa yksilöä  määrittelemään identiteettiään ja yksilöyttään sekä hallitsemaan omaa toimintaansa ja rajojaan. Näin hän auttaa ohjattavaa näyttelemään omaa osaansa maailmassa. Toisena tavoitteena voitaisiin pitää asianmukaisen käytöksen aikaansaamista sekä koulussa että koulun ulkopuolella, kuten myös ihmisten välisissä suhteissa. Erityisen tärkeitä ovat sosiaaliset viestintätarpeet, sosiaalinen ympäristö ja siihen juurtuminen, yhteistyö, ystävät, sillä kaikki nämä määrittelevät yksilöä ihmisenä ja varmistavat hänen menestyksensä. Tarpeiden lisäksi ihmisen käyttäytyminen suuntautuu tavoitteisiin tai päämääriin. Tavoitteet ovat ihmisen ulkopuolella. Ne kertovat, mihin ihminen suuntaa toimintansa menestyäkseen. Tämä ei tarkoita sitä, että ainoastaan tavoitteet ohjaisivat käytöstä. Päinvastoin siihen vaikuttavat useat asiat, kuten halut, toiveet, uskomukset, houkutukset, tarpeet ja vastenmielisyydet. Koulun ohjaaja ohjaa nuoria tiedostamaan tavoitteensa ja sen, millaista tahdonvoimaa, sitkeyttä ja ponnistelua niiden saavuttaminen vaatii. Hän ohjaa heitä myös erottamaan hyvät tavoitteet huonoista.
Ihmisen perustarpeisiin voidaan lisätä myös tarve henkiseen elämään, tarve oppia, nähdä, opiskella, mietiskellä, kääntyä kohti sisintä. Jos siihen kannustetaan, siitä tulee ajan myötä yksilön tärkein päämäärä. Sellainen elämä toimii suojakilpenä rumuutta ja sen vahingollisia vaikutuksia vastaan. Se suojelee yksilöä monilta vaaroilta, vastoinkäymisiltä ja menetyksiltä, joille altistuu se, joka etsii ainoastaan materiaalista tyydytystä. Meidän on siis opetettava, että objektiivisen elämämme tulee olla subjektiiviseen elämään nähden toissijainen.
Opettajalla on ohjaajan roolissa suuri valta vaikuttaa nuoren älylliseen toimintaan. Siksi opetus- ja kasvatustoiminnan johtajan roolin omaksuminen kuuluu kenen tahansa opettajan perustehtäviin. Kasvatuksen määritelmä itsessään sisältää ajatuksen, jonka mukaan opettaja ohjaa tietoisesti ja rationaalisesti oppilaiden persoonallisuuden muodostumista eri tasoilla.
Ohjaustoiminnassa emme ilmaise itseämme yksin, vaan se on dialogista toimintaa. Dialogissa on mukana muita diskursseja, jotka koskevat ohjattavaa. Vain niihin osallistumalla voimme ilmaista itseämme objektiivisesti. Saamme tietoa vasta kun havaitsemme myös ohjattavaa koskevia muita diskursseja. Tietämisen tärkein väline on dialogi.
Ohjaus voidaan määritellä palveluiksi, joita tarjotaan asiakkaalle (yksilölle tai ryhmälle) ja joihin kuuluu, havaintoja, tiedotusta, opastusta ja neuvontaa ongelmien ratkaisua tai tulevaisuuden suunnittelua varten. Psykopedagogisesti määriteltynä ohjauksesta ja neuvonnasta voidaan myös sanoa,  että se on työtä, jossa ohjaaja antaa apua ja henkistä tukea opiskelijalle tai joukolle opiskelijoita henkilökohtaista kehitystä ja ongelmatilanteiden ja kriisien ehkäisemistä varten. Tähän määritelmään voidaan lisätä vielä se, että tämä ohjaus ei rajoitu ainoastaan kriisitilanteisiin, vaan sitä voidaan suositella myös positiivisissa tilanteissa tai olosuhteissa, esimerkiksi kun ohjataan lahjakkaita opiskelijoita, tai kun ohjataan nuoria tulevan ammatin valinnassa.
Tuen ja ohjauksen pitäisi hyödyttää myös hyvin lahjakkaita oppilaita, jotta he ei syntyisi vieraantumisen tai turhautumisen vaaraa, kun he kohtaavat maailman tai kun heidän on mukauduttava maailmaan ja ympäristöön, joka ei vastaa odotuksia. Oppilasta tulee jatkuvasti neuvoa ja ohjata tilanteisiin, jotka edistävät integroitumista yhteiskuntaan, jotta hän voi olla toimintakykyinen kaikissa olosuhteissa.
Ohjaus on yksilöön keskittyvää opastustoimintaa. Se lähtee yksilön eduista, kyvyistä, taipumuksista ja päätyy hänen konkreettisiin mahdollisuuksiinsa toteuttaa pyrkimyksiään.

 

Biela